Tammikuun 27. päivänä näyttää latu metsään tältä – eli on aikaa katsella karttaa ja suunnitella kesän pyöräreissuja. Kun tutkii karttaa aikansa, alkaa itärajakin tuntua olevan kertapolkaisun päässä, vaikkapa Kuivajärven vienalaiskylä. Jopa Jäämeri on tavoitettavissa. Mielikuvissa pyörä rullaa ylämäetkin jotenkin itsestään, vaikka mukana olisi kaikki tarpeellinen teltasta lähtien.

Monta kertaa olen joutunut matkaan lähdettyäni toteamaan, että Laukan siltakin on kaukana, ja aina on vastatuuli.